Mä taisin olla silloin 6-vuotias ensimmäisen kerran ajattelin, että en ole kuin muut pojat. Koska silloin mä näin vilaukselta tulevaisuuteen ollessani tajuttomana tytön takia. Mä olin hoidossa Päiväkoti Nuppuniemessä, jossa meitä kakaroita oli yhteensä joku 20 paikkeilla. Mä istuin siinä lattialla uusissa kirkaan keltaisissa farkkuhaalareissani ja katselin kun Sami, mun paras ystävä vielä tänäkin päivänä, jakoi meidän kesken pikkuautoi.
”MÄÄÄÄ OTAN TÄN!”, se raakkui ja heilutteli kädessään sinistä traktoria. Mun kirkaat ja nauravat silmät katsoi Samia ja aloin valitsemaan autoa. Mun käteen vaaleanpunainen avoauto, joka olisi ollut miniversio barbien autosta. ”Tyttöväri”, Sami rääkkyi ja pärisytti huuliaan. Mun nielaisin itkun, joka pyrki pintaa. Yhtä-äkkiä paikalle pamahti meidän molempin naapurissa asuva pikku likka. Sen nimi oli Mari ja se oli saman ikäinen mun isoveljen Ebben kanssa. Se oli tullut isänsä mukana hakee Marin pikku veljeä Anssia. Mari polvistui Samin viereen ja maiskautti sille ison pusun poskella ja alkoi halailee Samia. Mä tunsin ensimmäistä kertaa mustasukkaisuutta, en mä silloin tiennyt, että se olisi vain alkusoittoa siitä, mitä mä vielä elämässäni tulisin kokemaan.
Kun Mari hyökkäsi pussailee ja halailee mua mä tunsin pakokauhua ja lähdin karkuun. Se onneton mini version siitä barbien autosta koitui mun kohtaloksi. Minä kipitin sen päälle ja kaaduin lyöden pääni kovaan lattiaan.
Äänet mun ympärillä vaimeni ja mä lilluin mustassa aineessa. Olin ihan kevyt ja mun olkapäille oleva ruskeatukka lillui kuin vedessä. Mua ei sattunut eikä mitään. Ja kun mä ojensi käteni siihen lennähti neitokakadu. Hymyilin linnuille ja kun käänsin katseeni oikealle, säikähdin. Siellä seisoi nuori kundi. Sillä oli puoleen selkään oleva vaaleanruskea rasta tukka ja samanlaiset nauravat vihreät silmät kuin mulla. Sen päällä oli tiukat revityt farkut ja käytössä kuluneet skeittarit. Sillä oli valkoinen kauluspaita ja kaksi ylintä nappia oli auki ja kaulassa näytti roikkuvan sateenkaaren väreissä oleva sydänriipus. Pelokaana mä katselin, kun se jätkä tuli mun luokse ja polvistui hymyilen mun viereen silittäen sen neitokakadun päätä. ”Sen nimi Misa”, se jätkä sanoi ja tuijotti muhun vihreillä silmillään.
Se toi mulle ylikasvaneen Peter Panin mieleen. Siinä oli jotain huoletonta eikä se vaikuttanut yhtä tylsältä kun muut mun tuntemat aikuiset. ”Misa...” sanoi hiljaa ja hymyilin. ”Se on anagrammi Samista”, se poika sanoi ja laski kätensä mun päähän pörrötäen mun ruskeita hiuksia. Mä näin sen kynsissä mustaa lakkaa. ”Mun parhaan ystävän nimi on Sami”, totesin ja katsoin kun lintu lehähti lentoon. ”Mä tiedän Mikael...”
Kommentit